28.10.2012

EF Torquay

Kesällä 2011 heinä-elokuussa olin ystäväni kanssa kolme viikkoa Torquayssa kielimatkalla. Se on kaunis, mutta melko pieni rantakaupunki palmuineen ja hyvine ostosmahdollisuuksineen. Torquayn lähes kaikki kaupat ovat yhden saman kadun varrella ja koulu ihan sen vieressä, joten lounastauolla oli mahdollisuus vain kävellä mäki alas (tai ottaa hissi) kauppakadulle ja mennä shoppailemaan tai syömään Subwaylle tai McDonaldsille, jotka olivat yleensä siihen aikaan täynnä ulkomailta tulleita kielimatkailijoita.

Kauppoja Torquayssa riitti hyvin, ja joitakin liikkeitä oli saman kadun varrella useampiakin kuin yksi. Esimerkiksi New Look vaatekauppoja oli kaksi ja vaikka Primark liikkeitä ei ollutkaan enempää kuin yksi, sen koko korvasi sen. Myös paljon pienempiä liikkeitä oli, sekä karkkikauppojakin löytyi muutama. Busseja liikkui kauppakadulla myös, ja sen toisesta päästä toiseen päähän pääsi bussilla jos niin halusi ja jaksoi sitä odottaa.


Torquay on merenrannalla, joten kaupunki oli todella nätti varsinkin rannikolla. Kauppakatukin loppui ihan meren viereen, joten nämä ihanat näkymät näki joka päivä.



Ainut huono puoli on, että kaupat menevät kiinni aikaisiin, jolloin sinulla ei ole mitään tekemistä ennen illan aktiviteettiä. Tietenkin käyt syömässä isäntäperheessä, mutta yleensä sieltä kerkee ajoissa jo takaisin kaupunkiin tai sitten syö kaupungissa ja on monta tuntia vapaata aikaa. Aivan tapaamispaikan vieressä onkin peliluola, jossa yleensä vietimme aikaa kun kaikki muut paikat olivat kiinni. Siellä oli vaikka mitä pelejä, joihin pystyi käyttämään ärsyttävät kahden pennin kolikot sekä vähän isompiakin jos halusi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti