28.10.2012

Liiderit

Yksi asia, joka tekee matkastasi ikimuistoisen, on mahtavat liiderit! International kurssilla mukanasi tulee suomalainen liideri, johon voit olla yhteydessä koko matkan ajan jos tulee ongelmia. Hän asuu samassa asuntolassa kanssasi joten näet hänet päivittäin, mutta isäntäperheessä saattaa olla ettet näe häntä useinkaan ellei hän ole sinun kansainvälinen liideri, jonka kaikki saavat kun on tehty ryhmät. Ryhmillä on siis yksi kansainvälinen liideri, joka myös hyvällä/huonolla tuurilla voi olla suomalainen ja yksi paikallinen liideri. Torquayssa minulle sattui suomalainen liideri kansainväliseksi liideriksi ja Oxfordissa meillä oli kaksi kansainvälistä, ranskalainen ja italialainen, ja yksi paikallinen liideri. Torquayn liiderit olivat alusta alkaen aivan mahtavia, mutta Oxfordissa inhosimme aluksi ranskalaista sekä paikallista liideriä. Italialainen liideri oli ainut siedettävä, koska hän otti asiat rennosti, mutta kaksi muuta eivät antaneet meidän käyttää bussia ja jouduimme kävelemään helteessä 3km keskustaan vaikka meillä oli bussikortti. Syynä oli, että italialaisilla ei ollut bussikorttia ja se olisi ollut epäreilua. Kerroimme asiasta suomalaiselle liiderillemme, joka puhui meidän liideriemme kanssa ja onneksi saimme myöhemmin käyttää busseja halutessamme. Oxfordissa viimeiselle viikolle meillä vaihtui liiderit ja minä sain tällä kertaa paikallisen liiderin lisäksi ruotsalaisen ja he molemmat olivat onneksi mukavia.















Liiderit ovat yleensä noin 25 vuotiaita, joten ikäeroa ei loppujen lopuksi ole niin paljoa. He ovat yleensä
huipputyyppejä, joiden kanssa kannattaa jutella! Esimerkiksi me juttelimme ruotsalaisen Peterin kanssa joskus ruotsiakin ja siitä jopa ymmärsi jotain, ei siis kannata ujostella vaan mennä puhumaan heidän kanssaan rohkeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti